Historia

Pirtin Puhaltajat perustettiin alun perin juhlistamaan Matinkylän Pirtillä järjestettyjä tilaisuuksia. Ensimmäinen kokoonpano, jota voi kutsua puhallinorkesteriksi, syntyi v. 1976. Siinä oli yhdeksän jäsentä, ja ohjelmisto perustui torviseitsikkosovituksiin. Koska suurin osa esiintymisistä tapahtui eduskuntavaalitilaisuuksissa, niin orkesteri nimettiin Puhallinorkesteri Espoon Yhteistyöksi. Tällä nimellä myös rekisteröitiin orkesterin asioita hoitamaan perustettu yhdistys v. 1977. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin työväen soittokuntaperinteen jatkaminen. Tätä tarkoitusta toteutettiin mm. soittamalla pääkaupunkiseudun vappukulkueissa.

1990-luvun alusta lähtien orkesteri alettiin nähdä ensisijaisesti harrastuspiirinä, johon kuka tahansa puhallinsoiton harrastaja voi tulla kehittämään taitojaan. Jäsenmäärä lähti kasvuun, ja v. 1992 orkesteri sai kiinnitetyksi ensimmäisen kapellimestarin, Anne Peltosen. Annen ensimmäisellä johtajakaudella orkesteri vakiinnutti asemansa pääkaupunkiseudun puhallinorkestereiden joukossa. V. 1994 yhdistyksen viralliseksi nimeksi muutettiin Pirtin Puhaltajat, mikä oli otettu käyttöön jo 1980-luvulla. Espoon Olarissa sijaitseva Matinkylän Pirtti oli orkesterin harjoituspaikkana ensimmäiset 25 vuotta.

Orkesteria ovat Anne Peltosen lisäksi johtaneet pidempiä kausia kapellimestarit Kalle Turunen, Juri Motsakov, Arto Paju, Inka Puhakka ja Heino Koistinen. Yhteiskonserttien ja projektien yhteydessä ovat vierailleet kapellimestarit Elias Seppälä, Moa Thors, Markku Viitanen, Ville Paakkunainen, Sami Hannula ja Visa Haarala. Orkesteri on vuosien mittaan pitänyt useita omia konsertteja ja yhteiskonsertteja. Lisäksi orkesteri on esiintynyt mm. yritysten ja yhdistysten tapahtumissa, veteraanijuhlissa, lukiolaisten vanhojen tansseissa, kyläjuhlissa sekä yksityistilaisuuksissa.

Teksti :
Antero Vinberg, yhdistyksen puheenjohtaja 1977 - 1997